Paluusta kotiin on Kristian Matssonille merkinnyt myös tutun ympäristön kuuntelemista uudella tavalla. Just Beyond Endless Mountain, uusi albumi, jota esitellään hänen The Tallest Man on Earth -nimellä tehdyn työn taustamateriaalissa, saa ravintonsa uudistuneesta suhteesta Taalainmaahan ja sen kansanmusiikkiperinteisiin. Musiikista, joka aikoinaan tuntui erottamattomalta kasvuympäristön odotuksista, on tullut luovuuden lähde. Se vaikuttaa paitsi käytettyihin instrumentteihin, myös melodioiden liikkeisiin ja laulun luonteeseen.
Matsson kasvoi Taalainmaalla 1980- ja 1990-luvuilla, pelimannien, kansantanssien ja paikallisten juhlaperinteiden ympäröimänä. Hänen oman kuvauksensa mukaan tämä perintö herätti aluksi enemmän vastustusta kuin uteliaisuutta. Rämäpäiset rock- ja indiebändit tarjosivat toisenlaisen identiteetin; amerikkalainen blues ja folk-musiikki avasivat sittemmin erilaisen tien. Bob Dylanista tuli sisäänmeno vanhoihin kenttä-äänityksiin, joiden kautta Matsson pystyi tutkimaan perinnettä etäältä siitä kulttuurista, jossa oli itse kasvanut.
Hänen uudistunut kiinnostuksensa ruotsalaiseen kansanmusiikkiin kääntää tämän liikkeen päinvastaiseksi, kuitenkaan kokonaan luopumatta aiemmista vaikutteista. Yhteys on osittain itse äänityksissä: esityksissä, joiden ilmaisuvoima ei perustu siloiteltuun ääneen tai tiukkaan tekniseen tarkkuuteen. Se, mikä aiemmin vaikutti erillisiltä musiikillisilta maailmoilta, tarjoaa nyt yhteisen opetuksen siitä, miten oma ääni voi tulla esiin epätasaisuuksien läpi.
Perinne työmenetelmänä
Tarjotun taustamateriaalin mukaan Matssonin tila ja kotistudio Taalainmaalla olivat keskeisiä albumin synnyssä. Sinne asettuminen antoi hänelle tilaa lukea paikallishistoriaa, kuunnella tarkasti vanhoja pelimanneja ja alkaa soittaa viulua. Hänen suhteensa instrumenttiin muuttui epävarmuudesta pysyväksi kiehtovuudeksi. Hän kuvaa myös, kuinka aloittaa konsertteja Pål Ollen (Östbjörka) polskalla ja tuo näin uuden kiinnostuksensa suoraan esiintymisiin.
Kuitenkin merkittävin muutos koskee säveltämistä. Matsson johtaa useita albumin melodioista viulufraaseihin ja Bodan kappaleisiin. Tämä viittaa syvempään vaikutukseen kuin vain perinteisen soittimen lisääminen olemassa olevaan sovitukseen: viulu on keino löytää itse laulu. Ruotsalainen kansanmusiikki on hänen kuvauksensa mukaan muuttanut sisäisiä teitä, joita pitkin hänen laulunsa muotoutuvat.
Vanhat kenttä-äänitykset ovat myös kannustaneet laajempaan ilmaisun kirjoon. Matsson kuvaa esityksiä, jotka menevät nopeasti, poikkeavat sävelkorkeudessa tai saavat yllättäviä muotoja menettämättä tunnevoimaansa. Hänen vastauksensa on ollut sallia isompia kontrasteja omissa esityksissään, kuiskauksista voimakkaaseen lauluun, ja hyväksyä ääniä, jotka ovat raakoja pikemminkin kuin perinteisen kauniita. Tässä perinne toimii vähemmän sääntökirjana kuin lupana päästää kontrollista irti.
Nauhoitusprosessi jatkaa tätä suhtautumista. Taustamateriaalin mukaan Matsson on tehnyt suurimman osan työstä itse, mukaan lukien äänityksen ja miksauksen, ja käyttänyt vanhoja kelanauhureita tuomaan epävakautta ja tekstuuria. Erilaiset nauhakulumisen asteet muuttuivat luoviksi työkaluiksi, ja laulu käsiteltiin vanhan Nagra-nauhurin kautta särön aikaansaamiseksi. Näillä valinnoilla äänitysvälineestä tulee osa esitystä, ei pelkkä neutraali säiliö sille.
Kotona työskentely ei kuitenkaan tarkoittanut täysin yksin tekemistä. Tarjotun materiaalin mukaan mukana ovat laulaja Sofia HK ja rumpali Björn Sima. Martin Hederos vastaa useimmista viulu- ja pianoraidoista, kun taas CJ Camerieri osallistuu puhaltimilla. Heidän panoksensa oli osa prosessia, jota Matsson pitkälti itse johti ja joka yhdisti yhteistyön ja hänen oman studionsa antaman joustavuuden.
Matsson vertaa albumin tekemisen kokemusta levyyn There’s No Leaving Now ja korostaa prosessin iloa ja työhön liittyvää tunnetta. Luonto, joet, linnut ja epäilykset pysyvät tekstien toistuvina teemoina. Siirtymä ei siis tarkoita hänen lauluntekijäidentiteettinsä perusteellista vaihtumista, vaan sitä, että näitä teemoja kantava musiikillinen kieli muuttuu.
Just Beyond Endless Mountain esittää kotiinpaluun aktiivisena taiteellisena työnä. Taalainmaa on enemmän kuin tausta: maiseman laulut, äänitetyt äänet ja musiikilliset tavat tarjoavat työkaluja kirjoittamiseen, laulamiseen ja kuuntelemiseen. Matssonin kuvauksessa paluu aiemmin vastustettuun perinteeseen on saanut musiikin tuntumaan selvemmin omalta.
