Duran Duranista tuli yksi maailman suurimmista pop-yhtyeistä yli neljä vuosikymmentä sitten. Tyylikkään ulkomuotonsa, syntikkavetoisten melodioidensa ja MTV-sukupolvea määritelleiden musiikkivideoidensa ansiosta Birminghamin kvintetistä tuli yksi 80-luvun suurista mainoskasvoista. 1990-luvulla yhtye koki kaupallisen aallonpohjan, mutta 2000-luvun alussa, kun klassinen kokoonpano yhdistyi uudelleen, bändi sai tuntuvan uuden alun. Siitä lähtien Duran Duran on jatkanut kiertämistä, julkaissut uutta musiikkia ja osoittanut, ettei aio jäädä vanhojen ansioiden varaan.
Albumit kuten Future Past ja Danse Macabre osoittavat, että yhtye kehittää soundiaan yhä, ja tänä vuonna on julkaistu myös single Free to Love. Ennen kaikkea bändillä on kuitenkin vaikuttava kappalekatalogi käytössään. Kysymys kuuluu: kuinka paljon vanhaa taikaa on jäljellä, kun 80-luvun popikonit nousevat lavalle vuonna 2026?
Vastaus tulee melko nopeasti.
Kun kaiuttimista on soitettu symfoninen instrumentaaliversio kappaleesta Free to Love, yhtye astelee sisään.
Suurella LED-näytöllä bändin takana näkyvät jäsenet piirrettyinä hahmoina, kun Is There Something I Should Know? lähtee käyntiin. Simon Le Bon nostaa kätensä ylös ja saa välitöntä suosionosoitusta ja nousevia käsiä vastaukseksi. Permannolla, missä tuolit on asetettu, yleisö nousee seisomaan jo ensimmäisen kappaleen aikana ja pysyy pystyssä koko konsertin ajan. Myöhemmin myös osa katsomosta seuraa perässä, ja yhä useampi nousee tanssimaan.
Duran Duran aloittaa vahvimmilla korteillaan jatkaen kappaleilla The Wild Boys ja A View to a Kill. Jälkimmäinen alkaa James Bond -elokuvien klassisella introlla LED-näytöllä.
Simon Le Bon kysyy, voiko yleisölle hyvin, ja kehottaa meitä pitämään ääntä. Yleisö vastaa tavallisella yleisöhuudolla, mutta se ei riitä Simonille. Hän alkaa ulvoa kuin susi ja saa yleisön mukaan, kun Hungry Like the Wolf alkaa. Näytöllä siirrytään metsään, suden silmin nähtynä.
Lavatuotanto on suhteellisen pelkistetty. Suuri LED-näyttö vastaa valtaosasta visuaalisesta ilmeestä, kuvien ja animaatioiden seuraillessa kappaleiden luonnetta. Se toimii musiikin taustana, mutta harvoin luo todella mieleenpainuvia lavan hetkiä. Suuria lavarakenteita tai erityisen näyttäviä visuaalisia numeroita ei nähdä. Duran Duran luottaa sen sijaan biiseihin, muusikoihin ja Simon Le Bonin kykyyn pitää yleisö mukana.
Nostalgiaan on helppo jäädä kiinni, kun Duran Duran esittää klassikoitaan, mutta on myös puhtaasti musiikillinen syy arvostaa illan keikkaa. Simon Le Bon kuulostaa todella hyvältä. Korkeat äänet osuvat kohdilleen, erityisesti kappaleessa Ordinary World. Ennen tätä kappaletta hän tarjoilee illan ensimmäisen pidemmän välipuheen. "Here we all are in this big nuclear testicle", hän vitsailee Avicii Arenasta ja jatkaa pohdiskelemalla, kuinka ihmiset ympäri maailmaa kamppailevat löytääkseen onnea ja elääkseen hyvää elämää. Kappaleen alkaessa kännyköiden valot syttyvät yleisömeren keskellä.
Kappaleessa Come Undone toinen kahdesta taustalaulajasta, Anna Ross, astuu Le Bonin rinnalle duettoon. Loppua kohden Simon lähettää terveiset yleisölle: "Stockholm, this one is for you!"
Yksinkertainen ele, mutta se toimii. Kontakti eturivin faneihin säilyy koko konsertin ajan. Siellä moni laulaa mukana jokaisen sanan ja muutama on niin liikuttunut, että kyyneleet valuvat. Heille kyse on selvästi paljon enemmästä kuin vain illasta vanhojen suosikkikappaleiden parissa.
Kuulemme myös Duran Duranin uusimman singlen Free to Love, joka julkaistiin huhtikuussa 2026. Simon Le Bon ilmoittaa, että haluamme olla vapaita ja vapaita rakastamaan. Näytölle ilmestyy sateenkaaria, yksisarvisia ja tanssijoita. Visuaalinen ilme on selvästi värikkäämpi kuin monissa aiemmissa numeroissa, ja kappaleen sanoma vapaudesta, toivosta ja rakkaudesta pääsee oikeuksiinsa.
Tämä on myös selkeä kannanotto. Duran Duran ei halua vain vaalia historiaansa, vaan olla edelleen yhtye, jolla on sanottavaa nykyajassa. Kappaleen osallistava viesti, joka liittyy HLBTQ-oikeuksiin, saa myöhemmin illalla lisää painoarvoa.
Ennen Girls on Film -kappaletta Simon pyytää yleisöä ottamaan kauneimmat hymynsä esiin. Nick Rhodes nimittäin aikoo ottaa kuvan yleisöstä, kuten on tehnyt monta kertaa aiemminkin. Kappaleen puolivälissä John Taylor pääsee esittämään bassosoolon ennen kuin musiikki liukuu Talking Heads -klassikkoon Psycho Killer.
Le Bon yhdistää illan musiikillisen ja osallistavan sanoman lopuksi sanoessaan: "We got you HBTQI+ and we got you girls on film." Tämän jälkeen bändi poistuu lavalta, mutta yleisö ei ole vielä valmis.
Reilujen suosionosoitusten jälkeen yhtye palaa encoreen. Simon Le Bon pyytää laulamaan mukana ja sytyttämään kännyköiden valot. Hän lupaa muuttaa Avicii Arenan hevosenkengän muotoiseksi galaksiksi. Tarkalleen mitä hän tarkoittaa jää mietittäväksi, mutta se kuulostaa joka tapauksessa paremmalta kuin radioaktiivinen kives.
Save a Prayer on juuri niin tunnelmallinen hetki kuin voi toivoa. Kännyköiden valot täyttävät areenan ja näytöllä näkyvät rauhankyyhkyt. Yleisö laulaa mukana kertosäkeessä, vaikka koskettimet ovat valitettavasti niin kovalla, että osa yhteislaulusta jää alleen.
Sen jälkeen jäljellä on vain Rio. Se on itsestäänselvä valinta päättämään illan, joka on niin suurelta osin pyörinyt bändin klassisen materiaalin ympärillä. Viimeisen purkauksen jälkeen Le Bon kiittää yleisöä sekä englanniksi että ruotsiksi: "Tusen tack, Sweden" ja "Tack så mycket Sverige".
Duran Duranin ei tarvitse todistella merkitystään pop-historiassa. Simon Le Bonin ääni on edelleen hyvässä kunnossa ja bändin kappalevarasto tekee mahdottomaksi välttyä tarttuvilta kertosäkeiltä. Samalla lava-show on melko hillitty eikä konsertti tarjoa kovin monta yllätystä lukuun ottamatta muutamaa luovaa siirtymää ja uuden singlen selkeää viestiä. Kyseessä on hyvä ilta pop-klassikoiden, vahvan laulun ja alusta loppuun innostuneen yleisön kanssa.
