27. heinäkuuta oli The Poodlesin vuoro ottaa haltuunsa Gröna Lundin pieni lava – ja he tekivät sen perusteellisesti alusta loppuun. On selvää, että bändi on edelleen laskettava tekijä rockmusiikissa. Kokoonpanoon kuuluvat Jakob Samuel – laulu, Pontus Egberg basso, Henrik Bergqvist kitara ja viimeisenä muttei vähäisimpänä Christian "Kicken" Lundqvist rummut.
The Poodlesin musiikkia kuvaillaan melodiseksi hard rockiksi, jossa on glam metal -vaikutteita. He ilmaisivat iloa siitä, että pääsivät vihdoin soittamaan kotikentällä uudelleen. Lavalla meno oli vauhdikasta ja he esittivät toistaan vahvempia rock-kappaleita.
Konsertin aloittivat kappaleet Echoes From The Past, klassikko Metal Will Stand Tall sekä Cuts Like A Knife. Näiden kolmen biisin aikana keskityin pääosin valokuvaamiseen, sillä sen jälkeen piti poistua lavan etuosasta. Silti huomasin yleisön merkityksen heti alkuhetkistä lähtien, esitys käynnistyi täysillä.
Seuraavina kuultiin kappaleet Shadows, Flesh & Blood ja yleisön suosikki Thunderball. Tämän jälkeen The Poodles jatkoi rauhallisemmalla kappaleella Crying, joka on bändin tunteikkaampi balladi.
Line Of Fire -kappaleesta tuli heidän yhteistyössään E-Typen kanssa suuri hitti, mutta toiveeni siitä, että E-Type olisi ilmestynyt vierailemana Gröna Lundin lavalle, ei valitettavasti toteutunut. Sen jälkeen bändi jatkoi kappaleilla Like No Tomorrow ja Seven Seas, joka on erityisesti liveyleisön rakastama biisi.
Koin, että bändin täytyi toisinaan tehdä töitä saadakseen yleisön mukaan ja palauttamaan osan siitä energiasta, jota he lavalta tarjosivat. Yleisö hurrasi ja taputti bändin astuessa lavalle, mutta osallistuminen hiipui välillä ja aktivoitui vasta myöhemmin uudelleen. Kokemukseni mukaan ruotsalaisen yleisön lämpiämiseen menee usein useita kappaleita – joskus lähes koko konsertti – ennen kuin tunnelma truly vapautuu. Lavalla kehotettiin yhteislauluun – ja kyllä, yleisö lauloi mukana, mutta reaktiot olivat välillä vaisuja. Useimmiten ihmiset vain kuuntelivat rauhallisesti, vaikka tuskin olivat tulleet vain seisomaan paikoilleen – mutta jaksoittain yleisökin irrottautui ja antoi musiikin viedä. Epäselvyyttä ei ollut siitä, että paikalle oli tultu katsomaan idoleita.
Omalta osaltani olisin toivonut bändin esiintyvän Gröna Lundin suurella lavalla, koska pienempi areena ei tuonut täysin esiin heidän lavaolemustaan. Pienen lavan katto tarjosi kuitenkin suojaa sateelta, joka ropisi konsertin aikana vaihtelevasti. Fyysinen läheisyys bändin ja yleisön välillä toi toisaalta mukavaa lisämaustetta konserttiin. Laulaja Jakob Samuel laskeutui lavalta kuvausalueelle, mikä erityisesti ilahdutti eturivin faneja.
Konsertti päättyi kappaleeseen Night Of Passion, jonka Jakob esitteli kertomalla kuinka paljon se hänelle on aina merkinnyt.
Jokainen bändin jäsen sai myös oman hetkensä: Christian Lundqvist – ehkä tunnetumpi nimellä "Kicken" – esitti rumpusoolon, Henrik Bergqvist ja Pontus Egberg omat soolot kitaralla ja bassolla. He kaikki osoittivat, kuinka taitavia muusikoita ovat. Jakob Samuel vastasi tavan mukaan laulusta, mutta sai hyvin tukea muidenkin äänistä lavalla.
Laulaja Jakob esitteli konsertin yhdennentoista ja viimeisen kappaleen Night Of Passion, mainiten sen olleen hänelle henkilökohtaisesti tärkein. Se on myös bändin suurin hitti ja tunnuskappale.
Ennen viimeisen kappaleen alkua luvattiin, että keikan jälkeen bändi tulee Merchandise-pisteelle signeeraamaan toiveiden mukaan. En itse jäänyt katsomaan, miten kekseliäitä fanit olivat tällä kertaa.
Konserttielämyksenä annan vahvan kolmosen. Se, ettei arvosana nouse korkeammalle, johtuu lähinnä siitä, ettei bändille annettu parhaimpia puitteita: pieni lava ei tehnyt oikeutta heidän kyvyilleen, mikä ei suinkaan ole heidän vikansa, mutta se vaikutti kokemukseen. Toki pienemmällä lavalla tunnelma on intiimimpi, mutta nämä soittajat tarvitsevat tilaa toteuttaakseen energiansa täysmittaisesti.
