Nick Cave on ilmeisesti ymmärtänyt festivaaliesiintymisen ihan väärin.
Saa lavan. Mene lavalle. Soita lavalla.
HELPPOA.
Mutta Way Out Westissä Cave näyttää lähinnä ajattelevan lavaa paikkana, jonne hänen täytyy palata aina välillä tarkistamaan, ovatko The Bad Seeds vielä paikalla.
Ja kaaos alkaa heti.
“Get Ready for Love” -kappaleen aikana mikrofoni lakkaa toimimasta. Cave katsoo sitä, toteaa sen palvelleen aikaansa, ja suorittaa teknisen vianhaun kansainvälisesti tunnetulla Nick Cave -metodilla:
HEITTÄÄ MIKROFONIN POIS.
Lyhyt tauko, uusi mikrofoni – ja sitten aloitetaan alusta.
“Get Ready for Love” saa huomattavasti paremman uuden alun ja sitä seuraa “From Her to Eternity”, jossa nopeasti käy selväksi, millainen ilta on edessä. The Bad Seeds on brutaali, Cave on täysin vauhdissa ja Warren Ellis näyttää, kuten aina, olevan omassa ulottuvuudessaan.
MISSÄ ON NICK?
Jo varhain Cave alkaa hakeutua yleisön joukkoon.
Eikä hän tyydy eturiviin.
Hän tarttuu käsiin, kiipeää, tasapainoilee ja etenee yhä kauemmas kymmenien tuhansien ihmisten joukkoon. Hetkessä hän on lavalla, seuraavassa kaukana yleisömeren keskellä.
On melkein vaikea käsittää, miten Cave onnistuu tekemään näin valtavasta festivaalikeikasta niin fyysisen ja läheisen. Hän haluaa katsekontaktia, käsiä ja reaktioita – ja yleisö antaa hänelle kaiken tämän.
Sitten painovoima voittaa.
Nick Cave putoaa yleisömeren joukkoon.
POKS.
Poissa.
Muutaman sekunnin ajan Way Out West on menettänyt pääesiintyjänsä. Mutta yleisö nappaa hänet nopeasti kiinni ja auttaa hänet ylös.
Cave jatkaa tietysti kuin tämä kuuluisi suunnitelmaan.
THE BAD SEEDS KIRISTÄÄ VAIHETTA
Tämän kaiken takana on bändi, joka pystyy siirtymään varovaisesta täydelliseen ylivoimaan hetkessä.
“The Mercy Seat” on yksi illan suurista purkauksista ja “Red Right Hand” on yhä yhtä synkkä, kun se vyöryy yli Slottsskogenin.
Mutta juuri “Jubilee Street” osoittaa todella, mihin The Bad Seeds kykenee livenä. Se alkaa pidättyvästi, rakentuu kerros kerrokselta ja päättyy johonkin paljon suurempaan kuin mihin kappale aluksi tähtäsi.
Samaan aikaan tarvitaan myös rauhallisempia hetkiä. “O Children”, “Joy” ja “Rings of Saturn” tuovat keikalle lämpöä ja hengähdystaukoja hyökkäysten väliin.
Ja eturivissä Cave hallitsee kaiken.
68-vuotias ja silti energinen kuin joku, joka juuri on tajunnut, että mellakka-aidat ovat enemmänkin ehdotus kuin varsinainen raja.
KAAOKSESTA PIANON ÄÄRELLE
Juuri kontrastit tekevät konsertista niin vahvan.
Lähes kahden tunnin ajan Cave on sinkoillut pianon, lavan reunan ja yleisön välillä. Hän on pudottanut mikrofonin, heittänyt mikrofonin, pudonnut itse yleisöön ja noussut ylös uudelleen.
Sitten koittaa “Into My Arms”.
Cave yksin pianon äärellä.
Kaiken tapahtuneen jälkeen ei yhtäkkiä tarvita enää mitään muuta.
Se on melko täydellinen lopetus konsertille, joka onnistuu olemaan samaan aikaan sekä valtava että intiimi.
Mikrofoni: Lyhyt mutta näyttävä ura.
Warren Ellis: Yhä mahdoton selittää.
The Bad Seeds: Pieni maanjäristys instrumenteilla.
Yleisö: 5/5 Nick Cave -pelastamisessa.
Nick Caven itsesuojeluvaisto: Yhä asentamatta.
Nick Cave & The Bad Seeds saapuivat Way Out Westiin soittamaan lavalla.
Nick Cave yritti parhaansa välttääkseen pysymistä sillä.
Täydellisen loistavaa.
