Sanonnan mukaan hyvää kannattaa odottaa. Mutta kysymys onkin, ovatko australialaisen kulttibändin ruotsalaiset fanit samaa mieltä. Edellisen kerran yhtye vieraili Ruotsissa vuonna 1994, mikä on musiikkipiireissä poikkeuksellisen pitkä aika – useimmat artistit unohtuvat muutamassa vuodessa tauon jälkeen. Hoodoo Gurus on kuitenkin säilyttänyt yleisönsä; konsertin liput myytiin loppuun jo useita kuukausia etukäteen.
Ja aivan ennen bändin lavalle nousua tunnelma on yhtä korkealla kuin humalatila. 32 vuoden odotus on päättymäisillään, joten ei ihme, että odotukset ovat huipussaan.
Riskinä oli toki, että illasta tulisi puhdas nostalgiatuokio, jossa juhlitaan lähinnä vanhoja muistoja ja ystäviä, mutta bändi välttää tämän suurelta osin. He eivät toki ole yhtä teräviä kuin vuonna 1989, jolloin näin heidät sekä Sydneyssä että Tukholmassa, mutta ovat yllättävän energisiä ja innostuneita. Kun on soittanut yhdessä 45 vuotta (lukuun ottamatta noin viiden vuoden taukoa vuosituhannen vaihteessa), tietää kyllä, kuinka yleisö viihdytetään.
Musiikillisesti Hoodoo Gurus ei ole erityisen omaperäinen – kyseessä on klassista "liha ja perunat" -rockia pienellä garage-vaikutteella – mutta monissa kappaleissa on erityinen tunnelma ja vahva melodia. Tätä voisi ehkä kutsua australialaiseksi soundiksi, kuten heidän maanmiehillään The Saintsilla, Midnight Oililla ja The Churchilla.
Yhtye aloittaa täsmälleen ilmoitettuun aikaan – ehkä hekin olivat innokkaita tapaamaan faninsa monen vuoden jälkeen. Avauksena toimii (Let's All) Turn On debyyttialbumilta Stoneage Romeos, täydellinen aloitus: täpötäysi yleisö syttyy heti ja laulaa sekä tanssii yhdessä iloisena.
Vauhdikas tunnelma säilyy lähes kahden tunnin setin ajan, erityisesti kun soitetaan kappaleita Stoneage Romeos -levyltä. Myös seuraavien kolmen 80-luvun albumin biisit saavat innokkaan yleisön hengittämään vapaasti ja ilakoimaan.
Sen sijaan uudemmat kappaleet eivät oikein toimi, vaan monille ne ovat hyvä syy käydä vessassa, tupakkapaikalla tai baarissa. Hoodoo Gurus näyttää olevan tästä tietoinen ja siksi he hajauttavat heikommat biisit pitkin iltaa.
Mutta kun keikan loppupuolella lavalle saapuu vieraaksi Keith Streng The Fleshtonesista, konsertti menettää hieman vauhtiaan. Strengissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta emme ole paikalla kuullaksemme hänen kappaleitaan. Ja hieman hutiloitu cover Led Zeppelinin Communication Breakdownista ei sekään toimi kovin hyvin.
Pienen tauon jälkeen bändi palaa encoreen ja vetää iskevän kolmikoin: Death Defying, I Want You Back ja Like Wow – Wipeout. Järjestys palautuu, fanit ovat tyytyväisiä ja selvästi innokkaita uusista keikoista – mieluiten pian.
Ja ehkä niin myös käy. Myyntipisteellä tapaan buukkaajan, joka kertoo, että bändi harmitteli ennen keikkaa pitkää poissaoloaan Skandinaviasta ja lupasi palata pian. Ja koettuaan tämän yleisöjuhlan, bändikin varmasti mielellään toistaa menestyksen.
