Jos helvetillä on esimakua, sen täytyy muistuttaa hämmentävästi Behemothin keikkaa B-K:ssa Tukholmassa 29. lokakuuta. Täällä kuultiin ”Ov Fire and the Void”, kunnolla korostaen Fire-osuutta, kun taas ”O Father O Satan O Sun!” tuntui pikemminkin ilmaston kuvaukselta kuin laulun nimeltä. Liekit nousivat lavalta, kuumuus leijui raskaana yleisön yllä ja jokainen uusi pyroefektien sarja sai tuntumaan kuin joku olisi jälleen nostanut lämpötilaa. Tämä kuumuus sai itse manalankin tuntumaan ilmastoidulta. Jopa itse Saatana olisi todennäköisesti pyytänyt vähän raikasta ilmaa.
On konsertteja, jotka ovat hyviä, konsertteja, jotka ovat todella helvetin hyviä, ja sitten on niitä iltoja jolloin seisot jälkeenpäin läpimärkänä hiestä, puoliksi shokissa, yrittäen käsittää mitä helvettiä juuri tapahtui. Behemothin keikka B-K:ssa kuuluu ehdottomasti viimeksi mainittuun kategoriaan.
Kun pimeys ottaa vallan
Jo avausnumeron ”Daimonos” aikana käy selväksi, että Behemoth ei aio antaa kenellekään rauhallista alkua. Se on brutaalia, armotonta ja valtavan voimakasta. Yhtye heittäytyy suoraan pimeyteen intensiteetillä, joka tuntuu luissa ja ytimissä asti.
Kun ”Ora Pro Nobis Lucifer” alkaa, kokemus kasvaa entisestään. Adam ”Nergal” Darski on keulakuva melkein pelottavalla auktoriteetilla. Hänen ei tarvitse juosta ympäriinsä dominoidakseen lavaa. Hänen läsnäolonsa ja tapansa ohjata esitystä riittää vallan mainiosti.
Kaikki on harkittua ja viimeisen päälle koreografioitua, kuitenkaan menettämättä raakaa voimaansa.
”Thy Becoming Eternal” ja nimikkobiisi ”The Shit ov God” osoittavat, että bändin uudempi materiaali seisoo vakaasti klassikkojen rinnalla. Täältä löytyy sama raivo, pimeys ja tinkimätön asenne, jotka ovat aina määrittäneet Behemothia.
Brutaaliutta kirurgisella tarkkuudella
Kun ”Conquer All” räjähtää kaiuttimista, on vaikea olla tempautumatta mukaan. Riffit iskevät, rummut hyökkäävät ja koko esitys tuntuu musiikilliselta sodanjulistukselta.
”Blow Your Trumpets Gabriel” aikana lähes uskonnollinen – tai pikemminkin antiouskonnollinen – tunnelma kohoaa uusiin korkeuksiin. Pyrotekniikka ja valaistus nostavat musiikin suureksi spektaakkeliksi, jossa jokaisella yksityiskohdalla tuntuu olevan paikkansa.
Samaan aikaan on vaikuttavaa, miten hyvin bändi pitää kaiken koossa. Inferno rumpujen takana on täydellinen kone. Yhdessä Orionin (basso) ja Sethin (kitara) kanssa hän luo lähes läpäisemättömän äänimuurin, jossa tarkkuus ei koskaan uhraudu intensiteetin vuoksi.
”I, Scvlptor” ja ”Ov Fire and the Void” jatkavat jyräämistä, joista jälkimmäinen on illan todellisia kohokohtia. Yksi asia on soittaa äärimetallia sellaisella nopeudella ja raskaudella. Mutta se, että pystyy tekemään sen näin hallitusti, on jotain aivan muuta.
Hetki mustaa taikuutta
Keskellä kaikkea aggressiota on tilaa myös muille vivahteille. ”To Drown the Svn in Wine” saa jatkokseen ”Bartzabel”-kappaleen, joissa Behemoth näyttää kykynsä luoda lähes hypnoottinen tunnelma.
Tässä ei ole kyse siitä, kuka soittaa nopeimmin tai raskaimmin, vaan siitä, että rakennetaan tunnelma, joka hiipii ihon alle. Seremoniallinen tunne tuo konserttiin kaivattua dynamiikkaa ja osoittaa, kuinka paljon bändillä on tarjottavaa pelkän musiikillisen brutaaliuden lisäksi.
Satanistinen liittouma
Kun Shagrath Dimmu Borgirista liittyy lavalle Venomin klassikkoon ”In League With Satan”, saadaan yksi illan ikimuistoisimmista hetkistä.
Kaksi äärimetallimaailman karismaattisinta keulakuvaa samalla lavalla, yhdistyneenä kunnianosoitukseen yhdelle genren vaikutusvaltaisimmista bändeistä. Se on raakaa, kovaäänistä ja juuri niin ihanalla tavalla epäkunnioittavaa kuin pitääkin olla.
Tämän jälkeen ”Chant for Eschaton 2000” päättää varsinaisen setin mielettömällä draivilla. Klassikko, joka yhä kantaa täyden tehonsa ja osoittaa, miksi Behemothilla on niin selvän varma paikka äärimetallin terävimmässä kärjessä.
Viimeinen rituaali
Encoreksi kuullaan ”O Father O Satan O Sun!”, ja on vaikea kuvitella parempaa lopetusta.
Kappaleen monumentaalinen rakentuminen ja apokalyptinen raskaus muuntavat viimeiset minuutit mahtavaksi rituaaliksi. Tässä Behemothin teatraalisuus ja musiikillinen taituruus kohtaavat lopetuksessa, joka on yhtä suurenmoinen kuin se on musertava.
Kun viimeiset sävelet hiipuvat, jäljelle jää vain tunne täydellisestä uupumuksesta ja epäpuhtaasta euforiasta.
Lopuksi – täysin sairaan taianomaista
Behemoth B-K:ssa 29. lokakuuta oli näytös siitä, miten äärimetallia kuuluu esittää livenä. Kolmetoista kappaletta, tinkimätön lavaläsnäolo ja tuotanto, jossa jokaisella tehosteella oli tarkoituksensa.
On monia bändejä, jotka soittavat nopeasti ja raskaasti, ja monia, jotka yrittävät vahvistaa musiikkiaan suurilla lavaesityksillä. Mutta harva onnistuu yhdistämään musiikillisen tarkkuuden, teatraalisen draaman ja raaan energian yhtä vaivattomalla auktoriteetilla kuin Behemoth.
Tällä keikalla ei ollut täytettä, ei turhia siirtymiä eikä mitään puolivillaista. Vain yhtye huippuiskussa antamassa Tukholmalle illan, jota ei unohdeta.
Täydellisen, uskomattoman, saatanallisen helvetin hyvä.
